sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Mikä on paras öljy hevoselle?

Jouduin tämän kysymyksen eteen, kun aloitin PSSM-taudin hoitokäytäntöjen mukaisen rasvaruokinnan. Vastaus ei ollutkaan aivan yksinkertainen. Suomenkielistä tietoa oli myös aivan turha kuvitella saavansa, joten ei muuta kuin katse kohti englanninkielisiä artikkeleita.

Mitä hyötyjä rasvaruokinnasta on?


PSSM-hevoset hyötyvät rasvaruokinnasta erityisesti sen takia, että rasvaruokinnan seurauksena lihassoluihin sisäänotettu glukoosi vähenee ja hevonen pystyy hyödyntämään rasvan energian, toisin kuin hiilihydraattien kohdalla. Oli mielenkiintoista huomata, että tutkimusten mukaan myös terveet hevoset hyötyisivät jopa enemmän rasvalisästä kuin väkirehuista. Miksiköhän tähän ei ole tartuttu enemmän? Hyvin harva hyödyntää rasvoja väkirehua korvaavana energianlähteenä.

Törmäsin tutkimustuloksissa mm. siihen, että rasvaruokinnalla hevonen tuottaa ainakin 3 % vähemmän lämpöä kuin hiilihydraattiruokinnalla. Tätä pidettiin mahdollisesti hyvänä etuna suoritushevosilla lämpimissä treeniolosuhteissa. Rasvaruokinnalla voidaan myös tasoittaa hevosen glukoosi- ja insuliinitasoja. Nopeasti sulavat hiilihydraatit aiheuttavat glukoosipiikin, joka saattaa varsinkin isojen väkirehuannosten kohdalla ja ajan kanssa aiheuttaa insuliiniresistenssia. Lisäksi rasvaruokitut hevoset kärsivät vähemmän ruoansulatus- ja aineenvaihduntaongelmista kuin väkirehuannoksilla ruokitut.

Muiden etujen lisäksi rasvojen on tutkittu vapauttavan energiaa hitaammin ja pitävän veren glukoositason tasaisempana kestävyyttä vaativissa suorituksissa, joka tarkoittaisi esimerkiksi matkaratsastushevosten hyötyvän rasvaruokinnasta vrt. hiilihydraattiruokinta. Tosin rasvaruokinnan on todettu hyödyttävän hevosia myös anaerobisissa suorituksissa.

Sopiiko rasvaruokinta hevosille?


Olen kuullut mielipiteen, jonka mukaan rasva ei ole hevosen luonnollista ruokaa eikä sitä näin ollen tulisi syöttää epäluonnollisuuden ja huonon sulavuuden takia. Mikäli jätetään mielipiteet sikseen ja tarkastellaan tutkimustuloksia, niin niiden mukaan hevonen pystyy hyödyntämään rasvaruokinnan erittäin hyvin. Rasvan sulavuus on hevosilla hämmästyttävän korkea, peräti 80 - 90+ %.

Rasvaruokinta täytyy kuitenkin aloittaa porrastetusti, sillä hevosen haima ei tuota normaalisti juurikaan rasvaa pilkkovaa lipaasia. Liian nopealla tahdilla tehty rasvalisäys voi aiheuttaa suoliston toimintahäiriöitä ja rasvaripulia. Hevosen elimistö adaptoituu rasvaruokintaan kunnolla vasta useiden kuukausien kuluessa. Tähän perustuu mm. se, että miksi PSSM-hevosta ei kannattaisi rasittaa voimakkaasti heti rasvaruokinnan aloittamisen jälkeen. Mikäli hevosen elimistö ei vielä kykene hyödyntämään rasvaa kunnolla, lihasten vaurioituminen jatkuu rasituksen jatkuessa. Tutkimuksissa rasvaruokinnan sopeutumisajaksi on saatu 8-12 viikkoa.

Itse päädyin lisäämään kasviöljyä hevoseni ruokavalioon seuraavanlaisesti:

1. viikko 30 ml
2. viikko 50 ml
3. viikko 75 ml
4. & 5. viikko 100 ml
6. viikko 150 ml (jaettuna kahdelle ruokintakerralle 1 dl + 0,5 dl)
7. viikko 200 ml (jaettuna kahdelle ruokintakerralle 1 dl + 1 dl)
... ja tarvittaessa aion kasvattaa annoksia 0,5 dl / 1 viikko.

Tällä lisäystahdilla ei ole ilmennyt minkäänlaisia ongelmia.

Muista vitamiinitäydennys!


Rasvaruokinnan yhteydessä on huolehdittava ylimääräisen E-vitamiinin saannista, sillä rasituksen yhteydessä öljy lisää vapaiden radikaalien muodostumista. E-vitamiinia on lisättävä normaalin vuorokausiannoksen lisäksi extrana 100-200 mg / 1 dl kasviöljyä. Joissain tutkimuksissa on myös havaittu A-vitamiinin tarpeen kasvua. Kannattaa ainakin huolehtia, että A-vitamiinin saanti on laskennallisesti riittävällä tasolla.

Onko omega-6/omega-3-rasvahapposuhde tärkeä hevosilla?


Osittain kyllä. Myös hevosten kohdalla ajatellaan, että omega-3 on "hyvä" rasvahappo ja omega-6 "huono", joskin asiaa ei pidetä ihan niin oleellisena kuin ihmisten kohdalla. Omega-3-rasvahappo ehkäisee mm. tulehduksia ja sillä on lukuisia positiivisia terveysvaikutuksia. Ihmisillä omega-6/omega-3-suhteen tulisi olla 4:1 (EU:n suositus). Hevosten luonnollisen ravinnon, ruohon, rasvahapposuhteeksi on tutkimuksissa saatu 1:3 - 1:6. Ruohossa ei ole paljon rasvaa, mutta se vähäinenkin rasvaosuus koostuu lähes pelkästään hyvistä omega-3-rasvahapoista. Yhden teorian mukaan rasvan sulavuus on hevosilla korkea juuri tästä syystä, jotta hevonen saisi hyödennettyä ruohon hyvät, mutta vähäiset rasvahapot maksimaalisesti. Kaikesta huolimatta hevosille ei ole virallistettu mitään tavoiteltavaa rasvahapposuhdetta.

Eniten omega-3-rasvahappoa on pellavaöljyssä, lohiöljyssä ja chiasiemenöljyssä. Pellavaöljyä ei suositella syötettäväksi niin suuria määriä kuin PSSM-hevosten tarve on, sillä se saattaa aiheuttaa suurina määrinä suolisto-ongelmia. Tästä asiasta on luettavissa lisää jäljempänä. Eläinperäisten rasvojen käytöstä hevosten ruokavaliossa on ristiriitaisia mielipiteitä ja tutkimustuloksia. Joidenkin tutkimusten mukaan hevoset eivät ensinnäkään suostu syömään eläinperäisiä rasvoja ja toisekseen niiden imeytyvyydestä ei ole täyttä varmuutta. Tästä syystä en tuo eläinperäisten rasvojen käyttöä esille kirjoituksessani. Chiasiemenöljyn saatavuus on heikkoa ja kokemuksia isojen määrien syöttämisestä ei ole saatavilla, joten en myöskään tarkastele kyseistä öljyvaihtoehtoa tämän enempää.

Omega-3-rasvahappoa on kohtuullisesti rypsiöljyssä, rapsiöljyssä, hamppuöljyssä ja jonkin verran myös soijaöljyssä. Huonoja rasvavaihtoehtoja ovat esimerkiksi riisileseöljy, maissiöljy ja auringonkukkaöljy, mikäli tarkastellaan omega-3-pitoisuuksia. Viimeksi mainituissa öljyissä on todella paljon omega-6-rasvahappoa, mutta vain vähän omega-3-rasvahappoa.

Mikä on paras rasvalisä? 


En löytänyt kysymykseeni yksiselitteistä vastausta. Mikään kasviöljy ei ole varsinaisesti huono tai hevoselle täysin sopimaton, mutta öljyjen laaduissa on eroja. Itse valitsin kaiken lukemani perusteella rasvavaihtoehdoksi rypsiöljyn. Rypsiöljy ei hapetu helposti ja siinä on suhteellisen optimaalinen omega-6/omega-3-suhde. Rapsiöljy vastaa hyvin pitkälti rypsiöljyä rasvahappokoostumukseltaan, joskin siinä suhde vaihtuu aavistuksen epäedullisemmaksi. Kyse on niin pienestä erosta, että käytännönmerkitystä tällä ei varmasti ole. Rypsi- ja rapsiöljyä voi vertailla esimerkiksi täällä.

Pellavaöljyn syöttämistä ei suositeltu suurina annoksina. Beth Valentinen mukaan pellavaöljy saattaa aiheuttaa isompina annoksina vakaviakin vatsaongelmia. Valentine on yhdysvaltalainen PSSM-hevosten hoitoon ja ravitsemukseen perehtynyt professori, jolla on valtavasti tietoa ja kokemusta rasvaruokinnan saralta. Valentinen ajatuksia pellaöljystä voi lukea lisää täältä.

Kookosöljystä oli luettavissa ristiriitaista tietoa. Erään artikkelin mukaan se on hyväksi hevosille ja vähentää esimerkiksi insuliiniresistenssia verrattuna muihin öljyihin, mutta toisaalla taas kerrottiin kookosöljyn sisältävän paljon tyydyttynyttä rasvaa eläinrasvojen tavoin. Esimerkiksi ihmisillä tyydyttyneiden rasvahappojen tiedetään lisäävän huomattavissa määrin terveysriskejä. Kookosöljyn sanotaan myös lisäävän hevosilla glykogeenin varastoitumista, joka on PSSM-hevosilla on jo valmiiksi häiriintynyttä ja liiallista.

Mitä haittaa rasvaruokinnasta on?


Tutkimuksia lukiessani suorastaan hämmästyin, että miten positiivisia tuloksia rasvaruokinnalla on saatu. Missään ei esimerkiksi mainittu mahdollisuutta insuliiniresistenssiin, joka tuntuisi olevan väkirehuruokinnan pieni peikko. Olin kuitenkin jo lukenut paljon tietoa PSSM-sairaudesta ja sen hoidosta rasvaruokinnalla. Näissä yhteyksissä oli mainittu rasvaruokinnan miinuspuolena mahdollinen insuliiniresistenssi. Niinpä kaivelin asiasta vähän lisää tietoa.

Yhdysvaltalainen eläinlääkäri Eleanor Kellon on ALCARin puolestapuhuja PSSM:n hoidossa. ALCAR on aminohappo, joka vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan. Kellonin mukaan rasvaruokinta lisää insuliiniresistenssin riskiä ja tätä hän perustelee mm. eläinlääkäri Nicholas Frankin vuonna 2005 tekemällä tutkimuksella, jossa täysiverisille aiheutui insuliiniresistenssia vain n. 2 dl öljyannoksilla. Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan täältä. Olen lukenut sen moneen kertaan ja luetuttanut vielä muillakin, mutta en mitenkään saa tutkimuksesta irti ajatusta "rasvaruokinta = insuliiniresistenssi".

Hevosilla insuliiniresistenssin riskiä lisäävät mm. rotu (alkuperäisrotuiset herkempiä), lihomistaipumus (ns. easy keepers -hevoset), lihavuus, viljaruokinta (glukoosipiikit), yliruokinta (mm. rehevät laitumet) ja liikunnan puute. En löytänyt insuliiniresistenssia käsittelevistä artikkeleista mainintoja rasvaruokinnan haitallisuudesta, mutta sokeri/tärkkelyspitoisen ruokavalion haitallisuutta korostettiin. Rasvaruokintaa koskevissa tutkimuksissa oli todettu, että väkirehuruokittuihin hevosiin verrattuna rasvaruokituilla hevosilla glukoositaso pysyi tasaisempana eikä rasva aiheuttanut väkirehujen kaltaisia glukoosipiikkejä.

Lukemani perusteella päädyin siihen lopputulokseen, että rasvaruokinnalla aiheutettu insuliiniresistenssi ei ole ensimmäinen huoleni. Insuliiniresistenssi ei ole poissuljettua eikä mahdotonta, mutta todennäköisesti se ei ole ensimmäisenä kolkuttelemassa oven takana. Kannattaa myös huolehtia siitä, että hevoselle ei kerry rasvaruokinnan aikana ylipainoa ja liikuntaa tulee tarjoiltua riittävästi. Myöskään veriarvojen satunnaisen säännöllisestä seuraamisesta ei ole haittaa mm. maksa-arvojen ja insuliinin osalta.

Lähteet:


High-fat diets for horses (pdf)

A. C. Beynen and J. M. Hallebeek
Department of Nutrition, Faculty of Veterinary Medicine, Utrecht University

Carbohydrate Metabolism in Horses (pdf)

R. M. Hoffman
Department of Animal & Poultry Sciences, Virginia Polytechnic Institute and State University, Blacksburg, Virginia, USA

Effects of rice bran oil on plasma lipid concentrations, lipoprotein composition, and glucose dynamics in mares

N. Frank*, F. M. Andrews*, S. B. Elliott*, J. Lew** ja R. C. Boston***
* Department of Large Animal Clinical Sciences, University of Tennessee, Knoxville 37996
** McCauley Bros. Inc., Versailles, KY 40383
*** Department of Clinical Studies, University of Pennsylvania, Kennett Square 19348

Which Oil is Best for Horses?

Carey Williams PhD
The State University of New Jersey, New Brunswick, New Jersey

Fat digestibility in Equus caballus follows increasing first-order kinetics

Journal of Animal Science -artikkeli

Equine Nutrition in the 21st Century, Part Three

Judy Reynolds PhD P.A.S. 
ADM Alliance Nutrition

Omega Fatty Acid Supplements for Horses

Mariette van den Berg MSc
MB Equine Services
 
The benefits of feeding oil as part of a horse's ration (pdf)

Dr C. E. Foote
Equine Consulting Service

Feeding Fat for horse health – a fad?

Daniel Beatty, DVM

A new age in feeding oil to horses

Stance Equine

Is vegetable oil good in a horse's diet?

Horsetalk.co.nz -portaalin artikkeli

Equine Metabolic Syndrome / Insulin Resistance

The Laminitis Site

E-vitamiini

Hevostietokeskus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei lukijani! Saan kaikista kommenteista ilmoituksen sähköpostiini, joten vastaan myös vanhempien kirjoitusten kommentointiin.